Ajankohtaista

MAIDON TAKANA: Jo 30 vuotta laatumaitoa

Niemen lypsykarjatilan keittiön seinää peittää monta kunniakirjaa. Nykyisen tilallisen, Marika Apiliston, vanhemmat on palkittu myös Walter Ehrströmin mitalilla pitkäaikaisesta ja menestyksellisestä työstä elintarvikehygienian hyväksi. Käytännössä tämä on vaatinut parhaan luokan maitoa 25 vuoden ajan. Kultamitali on viisi vuotta vanha ja tänä vuonna tila sai sen rinnalle jälleen Satamaidon kunniakirjan hyvän maidon tuottamisesta – nyt siis jo 30 vuoden ajalta. Ensimmäistä kertaa kunniakirjassa on Marikan nimi.

niemi3

Julia ansaitsee Marika Apilistolta taputukset hyvästä maidosta.

Niemen tilalla sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 2012. Tuolloin tilalla oli 23 lypsävää. Tällöin suoritettiin karsintaa ja uudistettiin eli karjasta jätettiin parhaat ja ostettiin uusia. Tällä hetkellä lehmiä on nelisenkymmentä. Edelweiss, Esikko, Julia, Ellu ja muut lehmät ovat jatkaneet hyvän maidon tuottamisesta tilalla ja mahdollistaneet jälleen uuden kunniakirjan saannin. Marikan mukaan on ollut helppo jatkaa isän ja äidin jälkeen laadukkaan maidon tuottamista. – Olemme erityisesti yrittäneet panostaa laatuun muun muassa lypsyjärjestyksellä, jolla pystytään vaikuttamaan solutasoon.

Genomitestausta ja hiehokasvattamon palveluita

Tila on mukana Faban LD-projektissa, jossa selvitetään karjan perimä. Genomitestauksella pyritään löytämään jo muutaman kuukauden ikäisten vasikoiden vahvuudet. –  Tavoitteena on tietysti aina terveemmät ja tuottavammat lehmät. Lisäksi tilalla käy kerran vuodessa jalostussuunnitelman tekijä ja yhdessä mietitään kunkin lehmän vahvuudet ja mitä tulisi parantaa, Marika kertoo.

Niemen tila on myös käyttänyt ulkopuolisen hiehokasvattamon palveluita. –  Hiehot menivät kasvattamolle ja palautuivat noin kuukautta ennen poikimista. Tämä mahdollistaa suuremman lypsykarjamäärän, kun ei tarvitse pitää hiehoja kotona kasvamassa.

Laadukasta maitoa epävarmuudenkin keskellä

Tulevaisuus Niemen tilalla on hieman epävarma. Marikan käsi on leikattu jo viisi kertaa tapaturman jälkeen ja vieläkään käsi ei ole kunnossa. –  Tuohan tämä epävarmuutta toiminnan jatkuvuutta ajatellen, mutta kyllä me silti aiomme keskittyä laadukkaan maidon tuotantoon tässä vaiheessa. Toivottavasti jälleen viiden vuoden kuluttua saamme sitten keittiön seinälle  uuden kunniakirjan. Ja ihan lähiajan tavoitteena on saada myydyksi lehmävasikoita ja hiehoja, jotka ovat yli oman tarpeen, Marika valottaa tulevaisuutta kaikesta huolimatta hymyillen.

niemi2

Justiina on ehtinyt tuottamaan laadukasta maitoa tässä vaiheessa vajaat 30 000 kg.


Julkaistu 1.8.2017

Kerro kavereille:


Ajankohtaista