Pinaattipaukku käynnistää aamun
Maitolähettiläs Katri Rantanen muistuttaa koululaisia aamupalan tärkeydestä
– Ilman aamupalaa keskittyminen on huonoa. Koululaisen jaksamisen kannalta aamupala on erittäin tärkeä ateria, muistuttaa Maitolähettiläs Katri Rantanen.
– Myös aamupalan kokoamisessa on hyvä pitää mielessä lautasmalliajatus: että aamuateriassa olisi maito-osa, kasvisosa ja viljaosa. Kiireinenkin koululainen ehtii syödä vaikka jogurttia marjojen ja myslin kera.
Kuukauden maitojuoma on pinaattipaukku
Katri valikoi ja valmisti Maito ja Terveys ry:n elokuun maitojuomaksi Pinaattipaukun aamupalaksi, mikä on vuoden 1976 koululaisten ohjekilpailusta ja valittiin silloin parhaaksi. Katso video.
– Juoma muistuttaa trendikkäitä vihersmoothieita. Sitä voi halutessaan maustaa maun mukaan esimerkiksi lorauksella sitruunamehua, Katri ehdottaa.
Pinaattipaukun lisänä maistuu voideltu ruisleipä.
Kouluhallituksen ja Maito ja Terveys ry:n yhteistyössä järjestämän kilpailun tavoitteena oli lisätä terveellisten juomien ja välipalojen käyttöä ja kehittää oppilaiden luovaa toimintaa sekä aloite- ja arviointikykyä. Hyvän nimen lisäksi vaatimuksena oli omaperäisyys, maittavuus, taloudellisuus ja ravitsevuus. Parhaista ohjeista koottiin kirjanen ”Kaneli-Kallen ja Piparminttu-Pipsan maitojuomaohjeita”. Kirjasen ulkoasun ja kuvituksen toteutti aikoinaan Marjaliisa Pitkäranta. Kilpailu oli osa ravinto- ja liikuntakampanjaa.
Lisätietoja: Maito ja Terveys ry, Maitolähettiläs Katri Rantanen, puh. 045 841 5155 maitolahettilas(at)meiliboxi.fi
Julkaistu 12.8.2017