Ajankohtaista
Hyvää ja raikasta uusissa pakkauksissa. Uutuutena kotimainen kartonki
Kannamme vastuumme maidontuotannon ympäristövaikutuksista sen kaikilla osa-alueilla ja siksi on tärkeää, että kehitämme uusia vastuullisia ratkaisuja myös pakkausmateriaaleihimme. Yhden litran pakkauksemme ovat kotimaisen Stora Enson kartonkia, jota valmistetaan Suomessa. Nestekartonkipakkauksissa käyttämämme kartonki on aina FSC-sertifioitua kartonkia. Vastuullisuustyössämme vähennämme myös muovin käyttöä sekä tutkimme mahdollisuutta ottaa käyttöön biopohjaiset kartonkipakkaukset. Pakkaustemme uusi raikas ulkonäkö kertoo entistäkin ehommasta Hellistä, jonka iloinen ilme tulee piristämään kauppojen hyllyjä helmikuusta alkaen – pakkaus ja purkki kerrallaan.
Vastuullisuus maistuu ja näyttää herkulliselta
Pakkauksella on monta tehtävää, kuten tehostaa elintarvikkeiden tuoteturvallisuutta ja lisätä käyttömukavuutta. Tuotevaatimusten lisäksi pakkausmateriaalien on täytettävä vastuullisuusvaatimukset. Pakkauksen ulkoasulla on myös tärkeä tehtävä: sillä viestitään sekä mielikuva- että tuoteasioita.
Kotimaisuus on tärkeä osa vastuullisuutta, ja huomioimme sen aina mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi yhden litran pakkauksemme ovat kotimaisen Stora Enson kartonkia, jota valmistetaan Kaukopään tehtaalla Suomessa. Pakkausten aihiot valmistetaan puolestaan Tetrapakin tehtaalla Imatralla. Nestekartonkipakkauksissa käyttämämme kartonki on aina FSC-sertifioitua kartonkia.
Kartongit kannattaa aina kierrättää, sillä kartonkipakkauksen materiaali voidaan käyttää jopa seitsemän kertaa uudelleen maitotuotteiden nauttimisen jälkeen.
FSC-sertifiointi huomioi ympäristön jo metsän kasvuvaiheessa
Kierrätettävän, kotimaisen materiaalin lisäksi haluamme huomioida ympäristöystävällisyyden ja helpon kierrätettävyyden. Ympäristöystävällisyys on viety nestekartonkipakkauksissamme jopa hieman pidemmälle, sillä niissä käyttämämme FSC-sertifioitu kartonki valmistetaan ympäristön kannalta vastuullisesti ja kestävästi hoidetuista metsistä.
Uutta ja innovatiivista
Biopohjaisilla ja biohajoavilla materiaaleilla pyritään ratkaisemaan tärkeitä ympäristöä ja luonnonvarojen käyttöä koskevia haasteita. Me Satamaidolla tutkimme mahdollisuutta ottaa käyttöön uusiutuvista luonnonvaroista valmistettuja 100-prosenttisesti biopohjaisia pakkausmateriaaleja.
Helli hurmaantui uusista pakkauksista – hurmaannu sinäkin!
Pakkaustemme uusi raikas ilme kertoo luotettavasta, vastuullisesta ja aikaansa seuraavasta brändistä. Ihastuttavat uudet pakkaukset hurmaavat kauppojen hyllyillä helmikuusta alkaen.
Julkaistu 3.2.2022